Hyvinvoinnin kasvu vaatii eriarvoisuuden kitkemistä

Tilastojen perusteella eriarvoisuus on suuri ongelma. Niiden takana eriarvoisuudessa on kyse erilaisista elämän tragedioista.

”Eräs kokki kertoo tehneensä Suomeen saavuttuaan joka päivä 14-tuntisia työpäiviä ilman vapaapäiviä. Työstä ei maksettu lisiä eikä ylityökorvauksia, ja käteen jäi alle tuhat euroa kuukaudessa. Siitä noin puolet meni omistajille maksettavaan velkaan.” (HS 30.3.2019) 

—

”Minua on kiusattu lapsesta asti, koska olen köyhä. Muistan jo kymmenvuotiaana toivoneeni kuolemaa, ettei äidin tarvitsisi käyttää vähiä rahojaan ruokkimiseeni, kertoo kolmannen polven köyhä.” (HS 6.1.2019)

—

”Toistakymmentä hoivakodin asukasta oli virheravittuja. Yksi letkuruokinnassa ollut asukas oli ilman ravintoa 18 tuntia. Hänen laitteensa pysähtyi ilman hälytystä, ja henkilökunta huomasi asian vasta aamulla.” (Yle 29.1.2019)

—

Edeltävät otteet kertovat siitä, että alkuvuodesta on puhuttu paljon eriarvoisuudesta. Ne kertovat myös siitä, että ilmiöllä on monet kasvot, ja siitä, että eriarvoisuus ymmärretään yleensä yhteiskunnan huono-osaisten kärsimyksen kautta.

Eilen Helsingin Sanomissa kuvattiin, kuinka nepalilaisten ravintoloiden työntekijöitä on hyväksikäytetty ja he ovat joutuneet jopa tekemään pakkotyötä. Eriarvoisuus on merkinnyt ihmisoikeusloukkauksia myös vanhuksille ja sairaille, kun heidän perustarpeitaan on laiminlyöty hoivakodeissa ympäri Suomen. Lapsille perheen ahdinko tarkoittaa pahimmillaan varhaista syrjäytymistä, jonka seuraukset kantavat yli koko elämän ja jopa seuraaville sukupolville.

Eriarvoisuuden aiheuttamia ongelmia on mahdoton kiistää. Tyypillisesti poliittinen oikeisto ei kuitenkaan ole ollut valmis käyttämään lisää julkista rahaa ongelmien ratkaisuun. Esimerkiksi nykyhallitus on kiistatta leikannut yhteiskunnan huono-osaisimpien perusturvaa. Kenties vältelläkseen keskustelua ratkaisuista, oikeisto on pyrkinyt kääntämään keskustelun siihen, onko eriarvoisuus kasvanut. Vasemmistossa on vastaavasti korostettu paitsi eriarvoisuuden ongelmia – myös niiden kasvua.

Mutta mitä tarkoitetaan, kun puhutaan eriarvoisuuden kasvusta? Kuten edeltä kävi ilmi, eriarvoisuus on monimuotoista eikä sitä voi pelkistää yhteen tilastoon tai näkökulmaan. Sen aiheuttamien ongelmien taustalla ovat kuitenkin puutteet toimeentulossa ja yhteiskunnan palveluissa.

Taloudellisen eriarvoisuus kasvanut viimeisen 40 vuoden aikana

Taloudellista eriarvoisuutta mitataan yleensä suhteellisilla tulo- ja varallisuuseroilla. Yleisesti käytetyin tuloeromittari on gini-kerroin. Se osoittaa tuloerojen Suomessa ja muualla kasvaneen roimasti 1980-luvulta alkaen – siis 40 vuotta. Toisaalta ajallinen perspektiivi vaikuttaa tulokseen. Suomessa tuloerojen kasvu näyttää laantuneen 2000-luvulla. Tällä hallituskaudella tuloerot ovat kääntyneet hienoiseen nousuun.

Tuloeroja mittaavassa gini-kertoimessa on kuitenkin puutteita, kuten kaikissa muissakin mittareissa. Muutokset kaikkein suuri- ja pienituloisimpien tuloissa näkyvät gini-kertoimessa sen laskentatavan vuoksi heikommin kuin muutokset keskituloisilla (ks. tuloerojen mittaamisesta tämä tuore artikkeli).

Tuloerotilastoihin sisältyy myös aineistollisia ongelmia. Gini-kertoimen pohjana oleva tulonjakotilasto ei sisällä kaikkia tuloja. Esimerkiksi tyypillisesti kaikkein varakkaimmille vakuutuskuoriin tai holding-yhtiöihin kertyvät tulot puuttuvat tilastosta kokonaan. Tällä on huomattava merkitys, kun pelkästään vakuutuskuoriin kertynyt noin 40 miljardin euron varallisuus.

Tuloveromittarin puutteista kertoo osaltaan se, että ne ovat ristiriidassa varallisuuserotilastojen kanssa, vaikka varallisuus kasvaa lähtökohtaisesti tulojen myötä. Tilastojen mukaan varallisuuserot ja varakkaimpien osuus omaisuudesta on kasvanut tasaisesti myös 2000-luvun. Varallisuustilasto sisältää muun muassa tulonjakotilastosta puuttuvat vakuutuskuoret, perinnöt ja lahjat, mikä selittää osaltaan ristiriitaa. Myös varallisuustilastossa puutteensa. Esimerkiksi tiedot vakuutuskuorista joudutaan keräämään epävarmoilla kyselytutkimuksilla.

Lapsiköyhyydestä voi syntyä kierre

Joitain ryhmiä eriarvoisuus koettelee raskaammin kuin toisia. Esimerkiksi lapsiköyhyys on kasvanut tällä hallituskaudella. Tilastokeskuksen mukaan pienituloisissa perheissä oli lapsia vuoden 2017 lopussa 119 000, kun vuonna 2015 heitä oli noin 101 000. Lapsia on siis köyhissä perheissä 20 prosenttia enemmän kuin vaalikauden alussa. Vuodesta 1997 lapsiköyhyys on lähes tuplaantunut, vaikka lasten määrä on vähentynyt.

Nimenomaan lapsiperheköyhyys on ongelma, sillä tutkimusten mukaan köyhyys ja syrjäytyminen vaikuttavat paitsi koko elämään myös jälkipolviin (ks. aiempia kirjoituksia esim. tämä ja tämä). Kannamme yhä 1990-luvun alun laman seurauksia, kun monet syrjäytyivät, pahimmillaan pysyvästi tulonsiirtojen varaan. Vuoden 2017 lopussa kokonaan perusturvan varassa eli noin 250 000 suomalaista. Määrä kasvoi 20 prosentilla vuosikymmenen alusta.

Muut kuin taloudelliset eriarvoisuuden mittarit

Kun taloudellista eriarvoisuutta kuvaavat tilastot eivät anna koko kuvaa eriarvoisuudesta, on syytä katsoa myös muita aineistoja. Esimerkiksi nepalilaisia ravintoloita koskenut pakkotyö ei näy taloudellisissa tilastoissa, mutta kaikki viittaa siihen, että ilmiö on lisääntynyt Suomessa. Rikosuhripäivystyksen tilastojen mukaan ihmiskaupan uhrien yhteydenotot ovat kasvaneet vuosina 2014–2018 jopa yli kymmenkertaisiksi. Myös EU:n tilastot kertovat ihmiskaupan kasvusta niin Suomessa kuin muualla.

Eriarvoisuus tarkoittaa pahimmillaan sitä, että kaikkein huono-osaisimmilta riistetään oikeus ihmisarvoiseen elämään. Juuri tästä on kyse, kun puhutaan hoivakotien ja kotihoidon ongelmista. Suomen Akatemian Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikön mukaan yli 75-vuotiaiden vanhusten hoivaköyhyys on 26 prosenttia. Se tarkoittaa, että vanhukset eivät saa tarvitsemaansa apua ruuanlaitossa tai lääkkeiden saamisessa. Monilla jopa perustarpeet, kuten vessassa käynti, peseytyminen ja pukeutuminen jäävät täyttymättä. Hyvinvointivaltiossamme on siis vanhusten ja työntekijöiden joukko, jonka ihmisoikeuksia loukataan jatkuvasti.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on koonnut kattavan tietopankin eriarvoisuudesta. THL:n mukaan ”hyvinvoinnin ja terveyden jakautuminen väestössä on yhä eriarvoisempaa”. Eriarvoisuuden kasvu näkyy sosiaali- ja terveydenhuollossa. Leipäjonot ovat kasvaneet jopa kymmenillä prosenteilla – siis sadoilla tuhansilla käyntikerroilla.

Todellisesta hyvinvoinnin eriarvoisuuden kasvusta kertoo osaltaan tuore sosiaalibarometri. Sosiaali- ja terveysalan työntekijöistä 87 prosenttia, johtajista 77 prosenttia ja Kela-johtajista 72 prosenttia katsoi eriarvoisuuden kasvaneen viimeisen kymmenen vuoden aikana. Syyksi katsottiin huono-osaisimpien riittämätön toimeentulo yhdistettynä sosiaali- ja tarveyspalvelujen heikkenemiseen.

Hallitus heikentänyt huono-osaisimpien toimeentuloa ja palveluita

Samaan sosiaalibarometriin vastanneiden eriarvoisuuden asiantuntijoiden enemmistö katsoi myös, että nykyhallitus on epäonnistunut eriarvoisuuden vähentämisessä. Mistä se johtuu?

Hallituksen tekemät perusturvan indeksileikkaukset ovat heikentäneet pienituloisimpien tuloja vuositasolla 250 miljoonalla eurolla. Työttömän peruspäiväraha on niiden vuoksi 29 euroa kuussa pienempi kuin ilman leikkauksia. Työttömyysturvaa on leikattu 200 miljoonalla ja aktiivimalli leikkaa joidenkin työttömien tuloja entisestään. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja on korotettu 150 miljoonalla. Lääkekorvauksia ja matkakorvauksia on leikattu kymmenillä miljoonilla. Listaa voisi jatkaa. Yhteensä pienituloisten toimeentulosta on leikattu vuositasolla vähintään 700 miljoonalla eurolla.

Hallitus on tehnyt tämän kaiken samalla, kun se on leikannut sadoilla miljoonilla suurituloisimpien veroja. Se ei myöskään ole osoittanut erityistä kiinnostusta puuttua suursijoittajia hyödyttävään aggressiiviseen verosuunnitteluun. Eduskunnan tietopalvelun laskelmat osoittavat kiistatta, että tuloksena hallituksen päätökset ovat kasvattaneet tuloeroja. Pienituloisimmille se on tarkoittanut heikompaa perusturvaa.

Lopuksi

Edellä olevien tilastojen perusteella voidaan sanoa, että eriarvoisuus on kasvanut. Toisaalta on myös positiivista kehitystä. Esimerkiksi syrjäytyneiden nuorten määrä laski viime vuonna. Heitä on silti yhä 60 000. Näille nuorille eriarvoisuuden vähentäminen tarkoittaisi hyvinvoinnin kasvua – siis parempaa tulevaisuutta. Tilastojen takana eriarvoisuudessa onkin pohjimmiltaan kyse yksilöiden ja perheiden tragedioista.

Oikeistopoliitikot väittävät usein, että eriarvoisuuden hillintä onnistuu parhaiten työllisyyttä kasvattamalla. Vanhukset, sairaat ja lapset eivät kuitenkaan voi parantaa hyvinvointiaan työllä, eikä sitä riitä lähivuosina likimainkaan kaikille. Hallituksen toimien seurauksena työttömiksi jääneiden köyhyysaste on noussut selvästi, mikä heijastuu myös heidän lapsiinsa. Uhkana on syrjäytymisen periytyminen ja eriarvoisuuden kierre.

On selvää, että eriarvoisuuden hillintä edellyttää palvelujen parantamista ja pienimpien eläkkeiden ja muiden etuuksien kasvattamista. Ilmiöllä on monet kasvot, joten tarvitaan muitakin toimia. Esimerkiksi ilmainen ammattikoulu ja lukio loisivat pohjaa paremmalle tulevaisuudelle. Pakkotyötä ehkäisisi esimerkiksi alipalkkauksen kriminalisointi ja harmaan talouden tehokkaampi valvonta. Yhtä kaikki, eriarvoisuuden torjunta ei onnistu ilman, että siihen satsataan verovaroja.

Eriarvoisuuden seuraukset eivät kuitenkaan rajoitu pelkästään yksilöihin. Huippututkijat ja kansainväliset järjestöt, kuten OECD ja IMF ovat viime vuosina nostaneet inhimillisen kärsimyksen ohella esiin sen, että eriarvoisuus haittaa talouskasvua. Kun eriarvoisuus murtaa luottamusta ihmisten välillä, seuraukset mitataan rahassa.

Eriarvoisuuden kustannukset voivat syntyä monin tavoin. On ilmeistä, että kokemus epäoikeudenmukaisuudesta on populismin nousun taustalla niin Euroopassa kuin Amerikoissa. Ilman sitä ei tarvitsisi tuskailla Brexitin kanssa. On arvioitu, että Brexitin hinta yksin Iso-Britannian taloudelle lasketaan vuositasolla kymmenissä miljardeissa punnissa. Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan vahvuus on nimenomaan siinä, että kaikki pysyvät mukana. Investointi siihen kannattaa jatkossakin.

Lauri Finér

kirjoittaja on SDP:n eduskuntaryhmän veropoliittinen asiantuntija

Kuva: CC BY 2.0 Kheel Center