Hoivakotimaksut määräytyvät epäreilusti

Lähes koko työeläke valuu hoivakotimaksuihin samalla kun vakuutuskuoriin kertyviä tuloja ei huomioida maksuissa lainkaan.

Viime viikkoina on kirjoitettu runsaasti vanhusten ja sairaiden palveluista, kun Esperi Caren hoivakodin laiminlyöntiepäilyt Kristiinankaupungissa tulivat julkisuuteen. Sittemmin on selvinnyt, että laiminlyönneistä on puhuttu kauan ja niitä on ollut lukuisissa hoivakodeissa ympäri maata. Samalla on keskusteltu siitä, kuinka yritykset ja julkinen sektori ovat leikanneet hoivamenojaan palvelujen kustannuksella. Vähemmälle huomiolle ovat jääneet ongelmat tulopuolella eli hoivakotien asukkaiden maksujen määräytymisessä.

Vuonna 2017 kunnallisen palveluasumisen markkina oli noin 3,6 miljardia euroa, josta kuntien palveluasumisostot yrityksiltä olivat noin 1,6 miljardia euroa. Markkinat ovat kasvamassa väestön ikääntymisen myötä. Laitospaikkojen tarpeen on arvioitu kasvavan vuoteen 2030 mennessä noin 20 prosenttia vuoden 2015 tasosta. Tällä hetkellä hoivakodeissa ja pitkäaikaisessa laitoshoidossa on noin 50 000 vanhusta ja sairasta.

Kunnat ja kuntayhtymät rahoittavat palvelut osaltaan hoivakodeissa asuvilta vanhuksilta ja esimerkiksi muistisairailta lakisääteisillä asiakasmaksuilla. Asiakkaiden maksut määräytyvät samoin perustein kunnan omissa ja yksityisesti tuotetuissa palveluissa.

Vanhuksille ja sairaille maksut voivat olla tuntuvia. Hoivakodeissa – eli palveluasumisessa ja pitkäaikaisessa laitoshoidossa – asiakasmaksut näet määräytyvät tulojen mukaan. Helsingin Sanomat kuvasi muutama viikko sitten, kuinka maksut nousevat usein jopa 85 prosenttiin tulosta. Eläkkeestä jää käteen asiakasmaksun, huoneen vuokran, ateriakulujen ja verojen jälkeen tyypillisesti 100–200 euroa kuukaudessa, josta maksetaan vielä mahdollisia lääkekuluja. Tähän verrattuna suurituloisimmilla enimmillään noin 55 prosenttiin nouseva progressiivinen tuloverotus ei tunnu miltään.

Korkeille maksuille on syynsä. Suomessa perustuslaki takaa kaikille riittävän hoivan – viime kädessä julkisrahoitteisesti. Kulut on rahoitettava pääosin joko veroilla tai asiakasmaksuilla. Julkisen sektorin verovaroilla rahoittamien kustannusten osuus on edelleen suuri. Tällä hetkellä asiakasmaksujen osuus palveluasumisen rahoituksesta on keskimäärin 10–20 prosentin luokkaa. Sitomalla asiakasmaksut eläkkeensaajien tuloihin lasketaan julkisen sektorin menopainetta, sillä uusien ikäpolvien eläkkeet ovat aiempia suuremmat. Tämä tarkoittaa, että keskimääräiset asiakasmaksut hoivakodeissa nousevat, jolloin myös asiakasmaksujen osuus rahoituksessa voi kasvaa nykyisestä.

Asiakasmaksujen määräytymisessä on epäkohtia, joita käyn läpi seuraavaksi.

Hoivakotimaksut syrjivät työeläkkeensaajia

Työeläkkeet perustuvat palkasta perittyihin eläkemaksuihin. Ne nostavat hoivakodissa asuvan asiakasmaksua lähes yksi yhteen. Sen sijaan varallisuutta ei huomioida maksun suuruudessa laisinkaan ja varallisuudesta kertyvät tulotkin vain osittain.

Pääomatuloista juoksevasti kertyvät osinko, vuokra- ja korkotulot nostavat asiakasmaksua. Sen sijaan arvopapereiden myyntivoittoja tai esimerkiksi säästöhenkivakuutuksiin ja kapitalisaatiosopimuksiin eli vakuutuskuoriin kertyneitä tuloja ei oteta lukuun asiakasmaksussa ollenkaan.  Sijoittamalla varallisuutta vakuutuskuoreen voi siis paitsi välttää niihin kertyvistä tuloista maksettavat verot myös varmistaa, etteivät edellä edes mainitut osingot ja muut juoksevat tulot nosta hoivamaksua. Tilanne on epäreilu heille, joiden tulot koostuvat vain työeläkkeistä. Työeläkkeensaajalla ei ole mahdollisuutta samaan kikkailuun, jolloin verot ja asiakasmaksut syövät lähes kaikki tulot ja käteen jää vain 100–200 euroa kuussa.

Viime kädessä laskun maksavat perilliset, kun eläkkeensaajan varallisuus ei kerry hoivakodissa asuessa. Sen sijaan vakuutuskuoret kasvavat korkoa korolle eikä niihin kertyneistä tuloista makseta edes veroa välttämättä lainkaan. Vakuutuskuorissa on varoja jo noin 40 miljardia euroa, joten kyse on merkittävästä ilmiöstä. Ne ovat tehokkaita erityisesti perintöjen verosuunnittelussa, sillä perintöön sisältyvän vakuutuskuoren arvonnousut jäävät kokonaan verottamatta (ks. esim. tämä blogi).

Eduskunta käsittelee paraikaa vakuutuskuorien verotusta koskevaa hallituksen esitystä. Siinä esitetyt muutokset eivät vaikuttaisi edellä kuvaamiini verotuksen epäkohtiin, jotka heijastuvat siis suoraan myös asiakasmaksuihin. Päinvastoin esityksessä määritetään ensi kertaa lain tasolla vakuutuskuorien verokohtelu, mikä tarkoittaa, että hallitus nimenomaisesti katsoo vakuutuskuorikikkailun olevan hyväksyttävää.

Jotta asia ei menisi liian yksinkertaiseksi, metsäomaisuutta kohdellaan muusta varallisuudesta poikkeavalla tavalla hoivakotimaksua määrättäessä. Jos omistaa metsää, määrätään maksu yleensä sen pinta-alaan perustuvan kaavan perusteella, vaikkei metsästä kertyisi lainkaan tuloja. Kertyvät oikeat puunmyyntitulot eivät sen sijaan vaikuta maksuun. Tämä kannustaa hoivakotiasukkeja puukaupoille, vaikka moni haluaisi säästää metsät puineen ja hiilivarastoineen jälkipolville.

Pohdinnan hoivakotimaksusuunnittelusta voi viedä pidemmälle. Entäpä, jos metsäkiinteistöt sijoittaa pöytälaatikkoyhtiön nimiin tai vakuutuskuoreen? Tällaisilla ulkomaisten yhtiöiden tarjoamilla kuorijärjestelyillä on vältelty veroja kiinteistöjen tuotoista. Mitä ilmeisemmin järjestelyllä voi siirtää myös suvun metsät turvaan kuntien hoivakotimaksuilta.

Hoivakotimaksujen määräytyminen on tarpeettoman monimutkaista, kun erilaisia tuloja kohdellaan eri tavoin (ks. esim. Siun Soten ohje). Palveluasumisessa maksuperuste ei ole tarkkaan määritetty laissa, jolloin eri kunnissa maksujen suuruus vaihtelee suuresti. Ihmisten kohtelua voidaan pitää epäyhdenvertaisena ja yksittäistapauksissa on määrätty jopa tulot ylittäviä maksuja, vaikka lain mukaan maksun pitäisi perustua tuloina mitattavaan maksukykyyn.

Hallitus jätti joulukuussa lakiesityksen asiakasmaksulain uudistamisesta. Se ehdottaa, että laitoshoidon ohella myös palveluasumisen maksuista määrättäisiin yksityiskohtaisemmin laissa. Tämä yhdenmukaistaisi tilannetta eri kunnissa. Esityksessä ei kuitenkaan ehdotettu muutoksia tulojen erilaiseen kohteluun asiakasmaksun määräytymisessä, jota kuvasin edellä. Tällä hetkellä näyttää siltä, että uudistuksen toteutus viivästyy, jolloin seuraavan hallituksen on mahdollista viilata esitystä.

Lopuksi

Palveluasumisen maksuihin liittyy ilmeisiä epäkohtia, jotka on syytä korjata. Kaikki tulot tulisi ottaa maksua määrättäessä huomioon yhdenvertaisesti. Asiakasmaksut lisäävät eriarvoistumista, kun osa varakkaista maksaa suhteellisesti vähemmän hoivastaan. Olisi myös julkisen talouden kannalta kestävämpää, että maksut määräytyisivät nykyistä paremmin maksukyvyn mukaan.

Maksujen määräytymisen tulisi myös olla yksinkertaisempaa ja läpinäkyvämpää. Nyt vanhuksilla ja heidän omaisillaan on suuri työ pitää puolensa maksujen oikeellisuuden varmistamisessa, eikä kaikilla riitä siihen voimia.

Palveluasumisen tulisi olla tasa-arvoinen vaihtoehto kaikille. Maksujen määräytymisen ohella tulee siksi arvioida nykyjärjestelmän laajempia seurauksia. Palveluasumisen maksut ja niiden vaikutukset heijastuvat vähintään satoihin tuhansiin suomalaisiin. Vaihtoehto hoivakodille on usein omaisen kotona tarjoama hoiva, joka voi tulla hoivakotiin verrattuna perheelle jopa tuhansia euroja kuukaudessa halvemmaksi. Asiakasmaksun ohella kotona voi säästää esimerkiksi hoivakotihuoneen vuokrassa, joka voi nousta yli 600 euroon kuussa syrjempänäkin. Pahimmillaan tämä johtaa siihen, että omaiset hoitavat läheisiään kotona silloinkin, kun oma jaksaminen on koetuksella. Toiset jättäytyvät pois työelämästä ennen aikojaan jäädäkseen hoitamaan omaista, mikä voi olla yhteiskunnalle se kallein vaihtoehto.

Lauri Finér

kirjoittaja on SDP:n eduskuntaryhmän veropoliittinen asiantuntija

Kuva: CC BY-NC-SA 2.0 Steven Johnson