Kokonaisveroaste on huono politiikan tavoite

On älyvapaata käyttää tavoitteena mittaria, joka ei kerro juuta tai jaata hyvinvoinnista. Mittarinhäntä heiluttaa koiraa. 

32847283934_3866d39074_z

Veronmaksajain Keskusliitto tekee paraikaa kyselytutkimusta lähivuosien veropolitiikasta. Minullekin soitettiin alkuviikosta. Ensimmäinen kysymys sai minut haromaan hiuksiani: mitä Suomen kokonaisveroasteelle pitäisi tehdä lähivuosina? Kysymys on päätön ja niin olivat vastausvaihtoehdotkin. Kerron miksi.

Kokonaisveroaste on yleisesti käytetty valtioiden verotuksen tason mittari. Sillä tarkoitetaan verojen ja veronluonteisten maksujen suhdetta bruttokansantuotteeseen. Esimerkiksi Suomen kokonaisveroaste vuonna 2016 oli 44 prosenttia. OECD-maissa keskiarvo oli 34 prosenttia. Kehitysmaissa se on paljon pienempi.

Kokonaisveroaste voidaan esittää numerona, mutta se ei sovi politiikan tavoitteeksi.

Kokonaisveroaste riippuu toisaalta bruttokansantuotteesta ja toisaalta verotuloista. Poliittiset päättäjät voivat vaikuttaa näihin lyhyellä aikavälillä vain rajallisesti. Bruttokansantuote on pitkälti riippuvainen maailman talouden suhdanteista ja siitä, mitä työpaikoilla tehdään. Suhdanteiden lasku nostaa automaattisesti kokonaisveroastetta ja vastaavasti nousu laskee sitä, vaikka valtioneuvostossa vedettäisiin lonkkaa. Verotuksen kokonaisveroasteen kiinnittäminen esimerkiksi satunnaisesti valitun vuoden tasolle, kuten Juha Sipilän hallitus on tehnyt, tarkoittaa veropäätösten sitomista suhdanteisiin. Tämä on suunnilleen yhtä järkevää kuin lähteä nyrkkeilykehään kädet sidottuna. Siitä huolimatta jotkut menevät pidemmälle ja vaativat kokonaisveroasteen laskemista.

Mitä kokonaisveroaste sitten kertoo päättäjille? Varakkaimmissa maissa kokonaisveroaste on yleensä keskimääräistä korkeampi. IMF:n tutkimuksessa on todettu kovin matalan, alle 13 prosentin, kokonaisveroasteen estävän osaltaan talouden ja hyvinvoinnin kasvua.

IMF:n laskema haamuraja on kuitenkin pelkkä indikaattori. Kokonaisveroasteen suuruutta olennaisempaa on se, miten verotusta ja verovaroja käytetään. Suomi ja muut Pohjoismaat ovat tästä hyvä esimerkki. Pohjoismaissa on ollut jo kauan verrattain korkeat veroasteet, sillä täällä julkinen sektori kantaa suuremman vastuun esimerkiksi koulutuksesta, terveydestä ja hoivasta. Samalla Pohjoismaat ovat maailman kärkeä niin hyvinvoinnin kuin talouden mittareilla mitattuna. On selvää, että tämä on osaltaan  julkisin verovaroin rahoitetun laadukkaan koulutuksen ja muiden hyvinvointipalveluiden ansiota.

Kokonaisveroasteen puutteista huolimatta siitä kohkataan politiikassa jatkuvasti sen enempiä miettimättä.  On jokseenkin älyvapaata käyttää tavoitteena mittaria, joka ei kerro juuta tai jaata hyvinvoinnista. Mittarinhäntä heiluttaa koiraa.

On syytä kysyä, mistä tämä johtuu. Yksi syy lienee se, että kokonaisveroaste sopii ideologisen menoleikkauspolitiikan keppihevoseksi. Vertaamalla Suomen kokonaisveroastetta muihin, saadaan se näyttämään korkealta. Tällöin unohdetaan – tahallaan tai tahattomasti – että vertailun kohteena ovat Suomea heikommin menestyneet maat, joissa yhteiskunta ei tarjoa kansalaisille samassa määrin hyvinvointipalveluita. Suomen tavoite ei liene pyrkiä pohjalle hyvinvoinnissa. Leikkaamalla kokonaisveroasteen nimissä koulutuksesta ja terveydestä, leikataan paitsi tämän päivän, myös tulevaisuuden hyvinvoinnista.

Lauri Finér

Kuva: CC BY-ND 2.0 Matt Gifford

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggers like this: