Perussuomalaiset varakkaiden asialla

Perussuomalaisten kansanedustaja Veikko Vallin kertoo välttelevänsä veroja Viron avulla. Hallitus puuttuu asiaan ja laittaa Viron verorallille kohta pisteen.

tallinn

Helsingin Sanomissa kerrottiin eilen sunnuntaina Perussuomalaisten tamperelaisesta kansanedustajasta ja kaupunginvaltuutetusta Veikko Vallinista, joka ajaa Suomen nykymuotoisen yhteisöveron lopettamista. Vallin on saanut ideansa Virosta. Artikkelissa Vallin kertoi varsin avoimesti myös siitä, kuinka hän on käyttänyt virolaista yhtiötään verojen välttelyyn.

Vallin ei ole mikään poikkeustapaus. Verohallinnon tutkimuksen mukaan vuonna 2012 Viron kaupparekisterissä oli 27 237 virolaisyritystä, joiden johtohenkilöllä oli suomalainen henkilö- tai yritystunnus. Monet toimivat laillisesti tai lain harmaalla alueella, mutta joukkoon kuuluu myös niitä, joiden järjestelyt eivät kestä päivänvaloa.

Hallitus laittamassa pisteen pöytälaatikkoyhtiökikkailulle

Helsingin Sanomien mukaan Vallin omistaa Viroon rekisteröidyn Vallinvest OÜ:n, joka hallinnoi hänen 2,1 miljoonan euron omaisuuttaan. Se ”koostuu muun muassa kolmesta talosta, kuudesta kerrostalohuoneistosta ja yhdestä liikehuoneistoista”. Ne sijaitsevat Tampereella, Virossa ja Madeiralla ja ovat Vallinin mukaan vuokralla. Vallin kertoo välttäneensä yhtiön ansiosta 200 000 euroja veroja Suomessa. Se onnistui ilmeisesti ennen kuin hän myi aiemman liiketoimintansa vuonna 2009, sillä Viron kaupparekisteriin toimitettujen vuosien 2006–2017 tilinpäätösten mukaan Vallinvest näyttää tehneen vuodesta 2010 lähtien pääosin tappiota. Yhteisöveroa maksetaan vain voitoista.

Vallinvestin vuosien 2009–2017 tilinpäätöksistä käy myös ilmi, että Vallin on ollut yhtiön ainut osakas sekä hallituksessa määräysvaltaa käyttänyt henkilö ja hänen asuinpaikakseen on merkitty kaikkina vuosina Suomi. Tilinpäätösten mukaan Vallinvestilla ei ole ollut lainkaan palkattua henkilökuntaa vuoden 2009 jälkeen. Yhtiön osoite, sähköpostiosoite ja puhelinnumero ovat samat kuin Tallinnassa laki- ja toimistopalveluja tarjoavalla YourOfficella. Nopealla googlauksella selviää, että samassa osoitteessa on kirjoilla kymmeniä muitakin yrityksiä. Vallinvest vaikuttaa siis olevan puhdas pöytälaatikkoyhtiö.

Vallin1
Viron kaupparekisterin mukaan Vallin asuu Suomessa ja hän on yhtiön ainut osakas. Yhtiön osoite, puhelinnumero ja sähköposti ovat samat kuin virolaisella lakipalveluyrityksellä.
Vallin2
Toimintakertomuksen mukaan Vallinvestin toiminta koostuu kiinteistöjen vuokrauksesta eikä sillä ole henkilökuntaa.

Edellä mainittujen tietojen perusteella voidaan arvella, että Vallin tai hänen yrityksensä eivät ole Virossa kuin paperilla. Siitä huolimatta Vallin katsoo, että hänen verosuunnittelunsa ei ole moraalisesti väärin juuri sen vuoksi, että yrittäjällä pitää olla oikeus lähteä muualle.

”Jos Suomi yliverottaa, silloin pieni yritys voi vaihtaa vaikka maata. Mielestäni on ihan oikein, että yrittäjä lähtee toiseen maahan, jos häntä kohdellaan Suomessa kaltoin.”

Aivan kaikki eivät ole samaa mieltä. Suomessa on ollut vuodesta 1995 voimassa väliyhteisölaki, jolla on tarkoitus puuttua juuri ulkomaisten pöytälaatikkoyhtiöiden käyttöön verovälttelyssä. Lain soveltuessa ulkomaisen pöytälaatikkoyhtiön voittoa verotetaan Suomessa.

Väliyhteisölaissa on kuitenkin Viron kaltaisiin EU-maihin rekisteröityjen pöytälaatikkoyhtiöiden mentävä porsaanreikä. Antti Rinteen hallitus pyrkii paikkaamaan aukon, sillä osana hallitusohjelman kansainvälisen veronkierron vastaisia toimia (s. 190) on sovittu, että ulkomaille rekisteröityjä yhtiöitä verotetaan jatkossa Suomessa, kun niitä tosiasiallisesti johdetaan täältä. Näin yritystä verotetaan siellä, missä se toimii. Jos Vallininvest on pelkkä Suomesta käsin johdettu pöytälaatikkoyhtiö, uusi säännös soveltuu myös siihen ja yhtiötä aletaan verottaa Suomessa. Lakiehdotus tulee eduskuntaan näillä näkymin vuodenvaihteen tienoilla, jolloin myös Vallin ja perussuomalaiset pääsevät ottamaan siihen kantaa.

Hallitus ottaa verovälttelyn kitkemisessä mallia muualta. Vastaava malli on käytössä Alankomaissa, Isossa-Britanniassa, Norjassa, Saksassa, Tanskassa ja monessa muussa maassa. Samaan malliin nojaa myös OECD:n malliverosopimus, jossa on sovittu maiden välillä verotuksen periaatteista. Vastaavaa mallia ehdotti Suomeen valtiovarainministeriön Elinkeinoverotuksen asiantuntijatyöryhmä raportissaan vuonna 2013.

Perussuomalaiset esittää hyvinvointivaltiota uhkaavaa tulonsiirtoa varakkaille

Vallinin ajatukset yhteisöveron poistamisesta eivät ole vain hänen yksityisajatteluaan. Perussuomalaisten vaihtoehtobudjeteissa on ehdotettu vuodesta 2015 Viron kaltaista veromallia pk-yrityksille. Perussuomalaiset Nuoret ovat kannattaneet Viron mallia sellaisenaan.

Perussuomalaisten ehdotukset eivät saa kannatusta asiantuntijoilta. Esimerkiksi valtiovarainministeriön yritysverotuksen asiantuntijatyöryhmä tyrmäsi ajatuksen Viron mallista raportissaan vuonna 2017 (s. 54–56) ”siihen liittyvien lukuisten negatiivisten piirteiden ja vaikutusten takia”.  Malli tarkoittaisi käytännössä Suomen yhteisöverosta luopumista, sillä Virossa peritään osinkoa jaettaessa vain yhteisövero, kun Suomessa peritään silloin vastaava osinkovero jo aiemmin perityn yhteisöveron lisäksi. Lisäksi Viron malli lisäisi valtiovarainministeriön arvion mukaan niin kutsuttua tulonmuuntoa, joka johtaisi lisäveromenetyksiin, kun suurituloiset kanavoisivat yhä enemmän palkkatuloja yritysten kautta verojen välttämiseksi.

Vallinin idea on radikaali, sillä vuonna 2018 yhteisöveroa kertyi lähes 6 miljardia euroa. Puhutaan valtavasta summasta. Koko verokertymään suhteutettuna se on noin 6 prosentista, jolla katetaan esimerkiksi kaikki vuotuiset peruskoulun sekä lukion kustannukset ja päälle vielä opintotuet. Tällaisesta potista luopuminen tarkoittaisi suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan loppua.

Monien perussuomalaisten kannattama malli johtaisi myös eriarvoisuuden kärjistymiseen. Yhteisövero näet kohdistuu* ennen muuta suurituloisimpiin ja varakkaimpiin, sillä osakeyhtiöiden omistus keskittyy heille. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2016 varakkain kymmenys omisti pörssiyhtiöiden osakkeista 84 prosenttia ja listaamattomien yhtiöiden osakkeista 90 prosenttia. Heidänkin joukossaan valtaosa osakeomistuksista keskittyy kaikkein vauraimmalle yhdelle prosentille.

Samasta tilastosta käy ilmi, että varallisuus on viimeiset 30 vuotta keskittynyt jatkuvasti yhä enemmän vauraimmalle 5 prosentille suomalaisista, kun heidän omistusosuutensa on kasvanut 23,5 prosentista 32,9 prosenttiin. Näyttää siltä, että Vallin ja muut Viron veromallia haikailevat perussuomalaiset ovat valmiita vauhdittamaan vaurauden keskittämistä tekemällä massiivisen tulonsiirron yhteiskunnan hyväosaisille. Samaan aikaan verovaroja kaivattaisiin esimerkiksi lapsiköyhyyden kasvun pysäyttämiseen ja osaavan lisähenkilökunnan palkkaamiseen vanhusten hoivaan.

Lauri Finér

kirjoittaja seuraa erityisavustajana veropolitiikkaa SDP:n ministeriryhmässä

Kuva: CC BY-NC-SA 2.0 Hakan Karaoglu

* Huomio veronörteille

Tässä on tarkasteltu yhteisöveron kohdistumista staattisesti. Niin kutsutun yhteisöveron kohtaannon teorian mukaan yhteisövero voi kohdistua dynaamisten vaikutusten vuoksi osin myös yritysten työntekijöihin. Suomessa ei ole tutkittu yhteisöveron kohtaantoa. Eniten siihen on kiinnitetty huomioita Yhdysvaltain valtiovarainministeriössä, jonka käyttämissä malleissa valtaosa yhteisöverosta kohdistuu yhteisöjen omistajiin ja sitä myöden suurituloisimpiin. Kaikkiin sekä malleihin perustuviin että empiirisiin kohtaantotutkimuksiin liittyy monia ongelmia, joten niihin on syytä suhtautua varauksella (yhteenveto 1 ja 2). Keskeinen kysymys liittyy siihen, että markkinat eivät todellisuudessa toimi niin kuin teoriassa muun muassa sen vuoksi, että suurimmat voitot ovat keskittyneet markkinoilla harvoille määräävässä markkina-asemassa oleville yrityksille eivätkä informaatio ja tuotannontekijät liiku markkinoilla niin kuin voisi olettaa.

Erityisesti poliittinen oikeisto ja yritysten etujärjestöt ovat nostaneet kohtaantoteorian esiin yrittäessään etsiä perusteluja varakkaita suosiville yhteisöveronalennuksille. Vuonna 2017 Donald Trumpin valtiovarainministeri Steven Mnuchin joutui kohun keskelle, kun hänen ministeriönsä sensuroi kohtaantolaskelmiaan, jotka olivat ristiriidassa Mnuchinin väitteiden kanssa siitä, että juuri työntekijät hyötyisivät yhteisöveron alennuksesta. Trumpin ja George W. Bushin neuvonantajiin kuulunut taloustieteilijä Kevin Hassett oli keskeisessä roolissa kohtaantotutkimuksen käynnistämisessä 2000-luvun alkupuolella. Hänen tutkimuksiaan on kritisoitu epäuskottaviksi, sillä niiden pohjalta dollarin korotus yhteisöveroon tarkoittaisi jopa yli 20 dollarin laskua palkkoihin. Toisin sanoen yritysten kannattaisi lobata yhteisöverotusten korotusten puolesta, sillä ne johtaisivat palkkojen jyrkkään laskuun ja samalla yritysten voittojen kasvuun. Näin ei ole todellisuudessa käynyt missään.

4 thoughts on “Perussuomalaiset varakkaiden asialla

Add yours

  1. Olette kyllä huonoja häviäjiä ja moraalittomia ihmisiä. Hyvää politiikkoa yritätte epätoivoisesti mustamaalata. Ei mene läpi. Hävetkää jos osaatte. Kuinkas kävi hoitajamitoituksen. Kun valehtelijat ovat vallassa. Sitten kun Kansa eli äänestä sosiaalidemokraatteja Rinne ottaa niitä avustajiksi paremmilla palkoilla. Ei ihme että Suomi alkaa taas kyntämään..

    Tykkää

  2. Suomalaista yhteiskuntaa voimakkaimmin jakava ja eriasrvoistava sekä tuloeroja kasvattava rakenne sisältyy tuloverolakiin (alunperin HE 200/1992). Sillä Suomen verotuskäytäntö taantui feodaaliaikaaan. Lain mukaaan vero ei määräydy enää oikeudenmukaisesti henkilön tulojen suuruuden, vaan tulolähteen (ansiotulo / pääomatulo) mukaan, Uudistuksen myötä tuloerojen kasvu kääntyi jyrkkään nousuun ja jopa niin, että meidän tuloerojen kasvu lähenteli maailman huippua.

    Pienet tuloerot ovat hyvinvointiyhteiskunnan ja yleensä hyvinvoinnin perusta. Suomi oli sen suhteen maailman ykkönen vielä 1980 -luvun lopulla. Sen rakenteiden murtamisen vaikutukset näkyvät vuoden 1993 tilastoista alkaen. Siihen saakka BKT:n ja hyvinvoinnin kehitys seurasivat toisiaan. Tuolloin BKT:n ja hyvinvoinnin todellisen mittarin (GPS) muutos erkaantuivat toisistaan niin, että BKT:n kasvu ei enää lisännytkään hyvinvointia, vaan todellinen hyvinvointi on laskenut BKT:n kasvusta huolimatta. Ilemeisesti suurin syy muutokseen on juuri tuloerojen kasvu.

    Vuoden 1992 jälkeen kaikki puolueet ovat ovat olleet hallituksessa, mutta yksikään ei ole puuttunut asiaan. SDP:n puheenjohtajaksi pyrkiessään Antti Rinne puhui verotuksen rakenteiden korjaamisesta. Valtionvarainministerikautena ei rakenteissa tapahtnut mitään olennaista. Toivottavasti nyt voimaa on riittävästi hyvinvointia edistävien rakennemuutosten toteuttamiseksi.

    Tykkää

  3. Valtio saisi enemmän verotuloja jos pääomaveroa maksettais vain voiton osuudesta. Ei vaikuttaisi suurituloisiin mutta pienituloisen pystyisivät esim. vuokraamaan asuntonsa, eikä ole enää pakko myydä. Nykyinen järjestelmä pitää köyhät köyhänä ja rikkaat vielä rikkaampana.

    Tykkää

  4. Eiköhän tuon kuvauksen perusteella ole selvää, että Vallinvest OÜ:llä on johtopaikan perusteella kiinteä toimipaikka Suomessa ja yhtiön tulo tulee sitä kautta verotetuksi Suomessa kunhan Verohallinto vain lukisi Hesaria.

    Tykkää

Vastaa käyttäjälle Jukka Ohtonen Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggers like this: