Suomen kuvalehden eilisessä jutussa nostettiin esiin Verohallinnon perintö- ja lahjaverotusta koskevaan verovalvonnan työmenettelyohjeeseen liittyvät muun muassa perustuslailliset kysymykset. Asiasta nousi pienimuotoinen some-kohu muun muaksi siksi, että Verohallinto väitti median tulkinneen ohjetta väärin. En itse havainnut Suomen kuvalehden jutussa asiavirheitä. Tässä blogissa kuitenkin laajennan hiukan näkökulmaa, ja pohdin, miten Verohallinnon toiminnan laillisuus varmistetaan. Nähdäkseni ratkaisu piilee oikeusvaltion instituutioissa.
Verohallinnon sisäiseen käyttöön tarkoitetussa salaisessa ohjeessa oli muun muassa tutkimisrajoja, joiden vuoksi alle 30 000 euron ilmiantoja ei tutkita. Ohje on salainen, sillä muutoin pienempiä lahjoja saaneet olisivat osanneet jättää lahjansa ilmoittamatta ilman kiinnijäämisriskiä.
Jarno Liskin artikkelissa rikosoikeuden professori Matti Tolvanen arveli, että tallaiset ohjeet voivat loukata perustuslain takaamaa yhdenvertaisuutta, sillä se saattaa johtaa tilanteisiin, joissa veroilmoituksensa oikein antavat maksavat enemmän veroa kuin lahjojaan piilottelevat. Suomen kuvalehti myös vertasi ohjetta Kelan menettelyihin, joissa asiakkaiden tukihakemuksia syynätään hyvinkin tarkkaan, vaikka kyse olisi huomattavasti pienemmistä rahasummista.
Kyse ei ole pelkästään perustuslaista. Tämän ohella voisi nostaa esiin esimerkiksi perintö- ja lahjaverolain 33 §:n, jonka mukaan ”verotus on toimitettava huolellisesti ja ottaen huomioon sekä valtion että verovelvollisen edun”.
Suomen kuvalehden esiin nostamat kysymykset ovat relevantteja ja mietin niitä itsekin, kun aikoinaan Verohallinnossa toimin vastaavien ohjeiden mukaisesti. Tunnollisena kansalaisena kuvittelin, että virkamiehet syynäävät veroilmoituksen jokaisen kuitin ja ihmettelin kovasti, kun näin ei ole. Ei lähimainkaan.
Kuten useimmissa kysymyksissä, myös tässä on kaksi puolta.
Kaikki verovalvonta perustuu Verohallinnossa vastaaviin työmenettelyohjeisiin. Niiden tarkoitus on yhtenäistää verotusta siten, että verotus toimitettaisiin samalla tavalla riippumatta siitä, kuka asian käsittelee.
Ohjeilla pyritään myös varmistamaan, että verovirkailijat käyttävät aikansa oikein. Verohallinnon henkilöstöresurssit eivät näet riitä jokaisen ilmoituksen ja ilmiannon syynäämiseen. Työmenettelyohjeiden tavoitteena on, että virkailijat käyttäisivät aikansa tapauksiin, joissa riski vääristä veroilmoituksista on suurin. Lisäksi ohjeissa otetaan huomioon, kuinka suuri rahallinen intressi on kyseessä. Isommat tapaukset tutkitaan tarkemmin. Siksi ohjeet sisältävät tutkimisrajoja.
Työmenettelyohjeet ovat siis lähtökohtaisesti hyvä asia ja myös tutkimisrajoja on tarpeen asettaa, toki harkiten. Mutta onko 30 000 euron tutkimisraja asetettu tässä tapauksessa perustuslain ja muiden Verohallinnon toimintaa koskevien lakien mukainen? Sitä on ulkopuolisen vaikea sanoa.
Vastaus riippuu muun muassa Verohallinnon resurssien määrästä sekä siitä kuinka luotettavan näytön puuttuvista tuloista kyseiset käsittelemättä jätettävät ilmoitukset antavat. Verohallinto kertoo jo muuttaneensa vuoden 2013 verotusta koskenutta ohjetta.
Nähdäkseni Verohallinto on myös monin tavoin onnistunut toimintansa kehittämisessä ja Kela voisi ottaa myös siitä mallia. Onko tarpeen tutkia kaikkia hakemuksia niin tarkkaan, kun käsittelyajat ovat venyneet?
Kannattaa kuitenkin miettiä, miten varmistetaan, että viranomaisten menettelyt ovat laillisia ja tasapuolisia kansalaisia kohtaan. Näen, että avain ratkaisuun on ministeriöiden omistajaohjauksessa sekä siinä, että jokin kolmas taho valvoo viranomaisten toimintaa. Tällainen laillisuusvalvonta kuuluu oikeusvaltioon.
Verohallinnon toiminnan ohjauksesta vastaa valtiovarainministeriö. Se voi vaikuttaa siihen, mihin Verohallinto painottaa toimintaansa. Verohallinnon toiminnan laillisuusvalvonnasta taas vastaavat osaltaan Valtion talouden tarkastusvirasto ja toisaalta eduskunnan oikeusasiamies sekä oikeuskansleri, joille voi tehdä kanteluja.
Uskoakseni Verohallinnon ohjeesta voitaisiin kannella, jolloin saataisiin laillisuusvalvonnan kanta siihen.
Julkishallinnon omistajaohjauksesta puhutaan liian vähän. Poliitikkojen ja erityisesti ministerien tulee vaatia, että viranomaiset ja valtionyhtiöt hoitavat tehtävänsä tehokkaasti. Heidän pitää myös varmistaa, että kolmas taho valvoo ohjauksen ja lain noudattamista. Miksei kukaan ole puhunut sote-uudistuksen yhteydessä siitä, että julkisten palvelujen tehokkuutta voitaisiin parantaa paremmalla ministeriöiden ja kuntien omistajaohjauksella?
Usein käy valitettavasti päinvastoin ja ministeriöt selittelevät asioita parhain päin, kun niiden alaisuudessa toimivat virastot ja yhtiöt mokailevat. Tästä saatiin esimerkki tällä viikolla, kun Finnwatch kritisoi ulkoministeriön alaisen kehitysrahoittaja Finnfundin toimintaa.
Viranomaisille pitää myös taata riittävät resurssit, jotta ne voivat toimia lakien mukaisesti. Lisähenkilökunta ei ratkaise kaikkea, mutta on kestämätöntä, jos henkilökunnan puute uhkaa lain toteutumista.
Nähdäkseni Verohallinnon resursseja harmaan talouden ja aggressiivisen verosuunnittelun torjunnassa olisi syytä lisätä nyt. Tämä johtuu siitä, että se saa tänä vuonna käsiteltäväkseen tukuttain tilitietoilmoituksia, kun käynnistyvällä OECD:n CRS-tilitietojenvaihdolla pyritään saamaan veroparatiisisijoittajat kuriin.
Lauri Finér
Veropolitiikkablogi 
Vastaa