Käsittelin torstaina tässä blogissa hallituksen tuoretta esitystä (HE 97/2017), johon sisältyy niin kutsuttu tehokas katuminen sekä veronkorotusten yleinen alentaminen. Aihetta käsiteltiin myös torstain kyselytunnilla SDP:n aloitteesta.
Kyselytunnilla valtiovarainministeri Petteri Orpo oli ilmeisen hämmentynyt, kun hänelle ei heti selvinnyt, mistä lakiesityksestä on kyse. Illemmalla ministeriö puolustautui kyselytuntikritiikkiin tiedotteella:
”Julkisuudessa on esitetty, että esitykseen sisältyisi myös säännökset niin sanotusta tehokkaasta katumisesta, jota koskevasta esityksestä hallitus on aikaisemmassa vaiheessa päättänyt luopua. Näin ei kuitenkaan ole, eikä esityksellä muuteta tai ohjata Verohallinnon rikosilmoitusharkintaa.”
Ministeriön väite siitä, ettei esitykseen sisälly tehokasta katumista, on sanahelinää. Hallituksen esityksessä ei tosiaan nimenomaisesti mainita tehokasta katumista, joten kenties VM:ssä on oltu siinä luulossa, ettei sitä olla esittämässä. Kuten aiemmassa blogissa kuvasin, hallituksen tuore esitys poikkeaa merkittävästi sen aiemmasta tehokkaan katumisen esityksestä vuonna 2015. Siinä ei esitetä rikosoikeudellisista sanktioista luopumista – vaan tällä kertaa tehokas katuminen toteutettaisiin siten, että oma-aloitteisesti esimerkiksi kierretyt verot ilmoittava katuja palkitaan normaalia matalammalla veronkorotuksella. Veronkorotus olisi neljännes esitetyistä normaaliveronkorotuksista. Nykyään vastaavissa tilanteissa voitaisiin määrätä vielä huomattavasti suurempi veronkorotus. Yleisen määritelmän mukaan sanktioiden lieventämisessä on kyse nimenomaan tehokkaasta katumisesta:
”Tehokas katuminen verotuksessa tarkoittaa järjestelyä, jossa verovelvollisen omasta aloitteesta tapahtuvaan verotuksen oikaisuun sovelletaan tavanomaisia lievempiä seuraamuksia.”
Seuraavan päivän Uudessa Suomessa VM esitti uuden puolustuksen, tällä kertaa Timo Harakan kyselytunnilla esittämään toteamukseen veronkorotusten tasosta: ”Lakiesityksessä on tästä uudesta armahduksesta esimerkki: jos on pimittänyt 16 000 euron vuokratulot, joutuu maksamaan kahdeksankymppiä.”
Nyt VM esitti omasta esimerkistään laskelman, jonka mukaan ”todelliset rapsut” olisivat 500 euroa. Tähän summaan VM päätyi ynnäämällä 80 euron veronkorotuksen päälle 420 euron viivästyskorot. Lisäksi se vielä erikseen korosti, että katuja joutuu myös maksamaan verot, jotka 16 000 tuhannen euron vuokratuloista ovat 4 800 euroa. VM:n puolustus kuulostaa erikoiselta. On selvää, ettei viivekorko ole veronkorotukseen verrattava sanktio. Viivästyskorkoa peritään siitä, että lasku on maksettu myöhässä eikä myöhästyneestä veronmaksusta perittävä viivekorko ole mitenkään normaalia suurempi – päinvastoin. Viivekoron luonne käy ilmi myös VM:n laatimasta hallituksen esityksestä, jossa viivästyskorot eivät sisälly veronkorotusta ja muita seuraamusmaksuja koskevaan lukuun 5.7.
VM:n selittelyistä jää kuva, ettei lainvalmistelussa ole tiedostettu veronkorotusten poliittista luonnetta. Tätä kuvastaa osaltaan se, ettei hallituksen esityksessä ole tuotu lainkaan esiin sitä, mikä vaikutus veronkorotusten alennuksilla voi olla lain rajamailla tai sen nurjalla puolella tapahtuvaan verosuunnitteluun. Ministeriön puolustukseksi voidaan todeta, ettei tätä nostettu esiin myöskään keväällä tehdyllä lausuntokierroksella. Asian nouseminen esiin eduskuntakäsittelyssä kertoo osaltaan siitä, että demokratian – joskus tuskastuttavan hitailla – prosesseilla on tärkeä rooli siinä, että kaikki olennaiset näkökulmat otetaan lakeja säädettäessä huomioon. 338-sivuisiin lakiesityksiin tutustuminen vaatii aikaa. Se kertoo myös siitä, että lain valmistelussa kuultavien osapuolten valinnalla on ratkaiseva merkitys lopputuloksen kannalta.
Vielä lopuksi:
VM kommentoi Uudelle Suomelle myös hallituksen esityksen kahta esimerkkiä tehokkaasta katumisesta (VML 32 a §:n 6 momentin esimerkit 1 ja 2). Niissä on kyse 16 000 euron vuokratulon ja 1 000 000 euron konserniavustuksen ilmoittamatta jättämisestä, joista tehokas katuja selviäisi 0,5 prosentin veronkorotuksella (80 € / 5 000 €). VM:n mukaan kyseisissä esimerkkitapauksissa katujaa tai yrityksen vastuuhenkilöä voitaisiin edelleen syyttää rikoksesta, jos rikoksen tunnusmerkit muuten täyttyisivät. Keskustelun kohteena olleesta hallituksen esityksestä saa kuitenkin toisen kuvan. Lakiesityksen muissa esimerkeissä on erikseen tuotu esiin, milloin on syytä epäillä rikoksen tunnusmerkkien täyttymistä (ks. VML 32 a §:n 2 momentin esimerkit 3 ja 4). Siksi kyseisiä tehokkaan katumisen esimerkkejä voi tulkita siten, ettei rikosprosessi olisi niissä mahdollinen ja veronkorotus jäisi siten ainoaksi seuraamusmaksuksi.
Lauri Finér
Kuva: CC BY 2.0 flöschen
Veropolitiikkablogi 